Takaisin Blogiin
kutoja sitomassa polkusia

Polkusten sidonta – mitä tarkistat ennen kuin alat kutoa

polkusten sidonta sidontaohje kudonta vipukangaspuut sidonta viriö ei aukea Apr 11, 2026

 

Kangaspuut voivat tässä vaiheessa näyttää valmiilta.

Loimi on vedetty. Langat kulkevat niidensilmien läpi ja pirrassa kaikki on siistissä järjestyksessä. Istut penkille, otat sukkulan käteen ja painat polkusta.

Ja heti huomaat, että nyt ei vielä kudota.

Polkunen kyllä liikkuu, mutta liike ei näy loimessa niin kuin pitäisi. Osa langoista nousee, osa jää paikalleen. Viriö ei aukea kunnolla.

Tämä on se hetki, jolloin polkusten sidonta joko toimii – tai ei toimi.

Ennen ensimmäistä kudetta pysähdytään tähän. Katsotaan rauhassa, mitä kangaspuissa oikeasti tapahtuu.

 

Sidonta alkaa jo ennen kuin menet kangaspuiden alle

Polkusten sidonta ei ala siitä, että otat kangaspuiden alla ensimmäisen nyörin käteen.

Se alkaa sidontaohjeesta.

Kun katsot ohjetta, näet suoraan, kuinka monta polkusta tarvitaan ja kuinka monta välittäjää on oltava paikoillaan.

Polkusia voi olla ylimääräisiä. Ne eivät haittaa mitään.

Mutta välittäjiä ei voi olla liikaa. Jokaisella niisivarrella on oma ylä- ja alavälittäjänsä, eikä yhtään enempää.

Kun tämä on kunnossa, katsot nyörit. Sidontaohje kertoo tässäkin suoraan, mitä tarvitset. Tarvitset pitkiä ja lyhyitä polkusnyörejä. Mustat ruudut kertovat, milloin sidotaan alavälittäjästä eli lyhyellä nyörillä, ja valkoiset ruudut, missä kohtaa ylävälittäjästä pitkällä polkusnyörillä. Tämä ei ole pelkkä merkintä paperilla – se määrää, milloin kangaspuiden koneisto nostaa niisivarren ja milloin laskee sen, kun painat polkusta.

Varmistetaan siis ensin, että kaikki tarvittavat välittäjät, polkuset ja nyörit on olemassa ennen kuin mennään kangaspuiden alle.

 

Mitä oikeasti tapahtuu, kun painat polkusta

Kun painat polkusta, liike lähtee alhaalta ja kulkee koko koneiston läpi ylöspäin. Polkusnyöri vetää välittäjää, välittäjä liikuttaa keskinyöriä, keskinyöri kääntää vipusta ja vipunen liikuttaa niisivartta.

Vasta siinä vaiheessa loimilanka nousee tai laskee.

Jos jokin tässä ketjussa on väärin, sen huomaa heti. Polkunen tuntuu ehkä ihan normaalilta, mutta loimessa liike jää vajaaksi. Kaikki varret eivät liiku, tai ne liikkuvat väärään suuntaan.

 

Sidontaohje kertoo liikkeen – eikä ainoastaan nyörien paikkoja

Sidontaohje näyttää ruutupiirrokselta, mutta käytännössä se on liikeohje.

Kun katsot yhtä polkusta, katsot pystysuoraa riviä. Kun katsot yhtä niisivartta, katsot vaakasuoraa riviä. Näiden risteyskohdassa oleva ruutu kertoo, mitä tapahtuu, kun polkusta painetaan.

Jos ruutu on valkoinen, niisivarsi laskee.
Jos ruutu on musta, niisivarsi nousee.

Tämä näkyy suoraan kangaspuissa.

Kun sidot ylävälittäjästä, polkunen vetää niisivartta alaspäin. Kun sidot alavälittäjästä, liike siirtyy vipusen kautta niin, että niisivarsi nousee.

Todella tärkeää on, että sidontaohjetta ei lueta mistä suunnasta tahansa.

Sitä katsotaan aina kutojan suunnasta.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ohje käännetään ennen sidontaa ylösalaisin. Jos tätä ei tee, sidonnasta tulee peilikuva eikä lopputulos vastaa suunniteltua sidosta.

 

Kun sidonta on tehty – katsotaan mitä tapahtuu

Kun polkuset on sidottu, kangaspuiden koneisto pääsee ensimmäistä kertaa liikkumaan kunnolla.

Sulkukarat otetaan pois ja polkusta painetaan.

Tässä kohtaa katsotaan liikettä.

Painat ensimmäistä polkusta ja seuraat niisivarsia. Nouseeko se varsi, jonka kuuluu nousta? Laskeeko se, jonka kuuluu laskea? Tämä käydään läpi yksi polkunen kerrallaan.

Jos liike ei vastaa sidontaohjetta, sidonta ei ole oikein. Sitä ei tarvitse arvailla – sen näkee.

Kun varret liikkuvat oikein, siirryt seuraavaan vaiheeseen ja katsot viriötä.

 

Viriö kertoo heti, onko kaikki kunnossa

Kun poljet polkusta ja katsot loimea sivulta, näet heti viriön.

Tässä kohtaa katse ei ole ylhäällä vaan alhaalla.

Viriön pohja ratkaisee.

Jos pohja on tasainen ja aukeaa kunnolla, sukkula kulkee. Jos sinne jää lankoja väliin, kudonta alkaa takerrella heti ensimmäisistä sukkulan heitoista lähtien.

Sitten katsot vielä, mitä tapahtuu pirran takana.

Langat voivat kulkea suoraan – silloin kaikki on kunnossa. Tai ne voivat taittua jyrkästi alaspäin pirran takana. Silloin loimi ottaa kiinni luhaan eikä liike ole vapaa.

Ensimmäinen korjaus ei ole sidonnassa.

Lasket luhaa hieman alaspäin ja katsot uudestaan. Usein tämä riittää.

Jos ei riitä, vasta silloin siirryt korjaamaan sidontaa.

 

Tässä vaiheessa näkyvät myös muut virheet

Nyt kun niisivarret liikkuvat ensimmäistä kertaa kunnolla, esiin tulevat myös sellaiset virheet, joita ei aiemmin huomannut.

Jos joku lanka ei kulje niidensilmästä, sen huomaa nyt.
Jos pirtaanpistely on pielessä, sen näkee nyt.
Jos langat risteävät pirran takana, se näkyy nyt.

Tässä vaiheessa koko loimi tarkistetaan yhdellä kertaa.

 

Kun polkusten sidonta on tehty, kudonta ei ala heti.

Ensin katsotaan.

Katsotaan liike, katsotaan varret ja katsotaan viriö. Vasta kun kaikki toimii, otetaan sukkula käteen.

Tämä hetki ratkaisee, millaista kutominen on seuraavat tunnit ja päivät.

Jos kangaspuut toimivat, kudonta sujuu.
Jos jokin on pielessä, sen huomaa heti – ja sen voi myös korjata.

🧡 Jos haluat varmistaa, että nämä kohdat tulee tarkistettua, olen koonnut sinulle tarkistuslistan juuri tähän vaiheeseen.

Polkusten sidonnan tarkistuslista
[linkki]

 

Ja jos huomaat, että sidonta jää vielä arvaamiseksi tai joudut purkamaan ja tekemään uudelleen, silloin kannattaa tutustua myös tähän:

Kerralla oikein – polkusten sidonnan perusteet

Kurssilla käydään polkusten sidonta läpi vaihe vaiheelta

– niin että näet mitä teet ja mitä kangaspuissa tapahtuu samaan aikaan.

Lue lisää